Olen huomannut, että välillä aika tuntuu kiitävän. Vähän aikaa sitten oli kesän alku ja nyt ollaan heinäkuun puolivälissä. Ohho. No ehkä aika häviää, kun on mukavaa. Vaikak elämäni ei idyllistä ja täydellistä olekaan, on minulla vakituinen työ hetken aikaa. Se tietty varmuus tulonlähteestä tuo aivam erilaista tyyneyttä mieleeni. Toisaalta oma olemassaolo tuntuu tärkeämmältä, kun on työ, jonka kautta voi identifioida itsensä.
Olin pitkään sijaisopettaja ja tuolloin olin aina totaalisen poikki kesän koittaessa. Paljon uusia naamoja, paljon kurinpitoa ja kasvatusta, paljon eläväisyyttä. Mukavaa hommaa, mutta varmasti aivan erilaista kuin jos olisit vakinaisena opettajana. Silloin sinulla on vain erilainen ote oppilaisiin.
Nyt sitten toimin suunnittelijana. Pähkäilen työllistymispulmia, tutustun vammaisjärjestöjen kenttään ja pidän ääntä ihmisoikeuksista. Ei ollenkaan hassumpaa. Hyvin tyytyväisenä poljen aina töihin, kun tietää tekevänsä tärkeää asiaa. En ole ensimmäinen joka puhuu kaikkien oikeudesta työhön, en varmasti oli viimeinenkään. Kuitenkin toivon, että edes joku muuttaisi ajattelutapaansa hankkeemme myötä. Silloin tiedämme onnistuneemme.
